Kohti Kristuksen syntymää
Risti ja Rakkaus
On aika
kääntää katse kohti kirkkovuoden uutta vuotta, adventtia. Kierrellessäni viime
viikolla lähikaupassa huomasin, miten jouluoluet ovat jo saapuneet kauppoihin.
Täytyy siis kiirehtiä, jotta pappina pysyn kauppiaiden matkassa mukana. Kiire
oli tietty myös viisailla itämaan tietäjillä aikoinaan, mutta toisesta syystä.
Heitä ajoi takaa Herodes, pappia ajaa takaa ajan hektisyys. Jos en ole
valppaana, joulu vilahtaa ohi ennen kuin huomaankaan.
Adventus Domini ja "kalenteripaniikki"
Joulun
odotus alkaa adventtina. Adventti (lat. adventus Domini, Herran
tuleminen/saapuminen) tarkoittaa niitä neljää viikkoa, jotka edeltävät joulua,
Jeesuksen syntymää. Papin elämässä se tarkoittaa kalenterin vaihtumista uuteen
ja pelkoa siitä, että jotain vanhan vuoden kalenterista on jäänyt merkitsemättä
uuteen kalenteriin ja näin jää unholaan.
Tottahan
joulu on paljon muutakin kuin kalenteripaniikkia. Lukuisia ihania
seurakuntalaisten tapaamisia joulujuhlissa, joulupuuroa ja joulutorttuja. On
joululauluja ja koristeita. On puuhaa ja huisketta. Ihania kohtaamisia ja
suloista tunnelmaan ja kanelin tuoksua. Ja viimein joulukuusi koristamassa
kotiamme.
Joulun sanoma ja kauppakeskusten musakki
Teologisesti
joulun odotus kytkeytyy hyvin tiiviisti pääsiäisen tapahtumiin ja Jeesuksen
uhrikuolemaan ristillä. Adventin virsi no 15 (Tiellä ken vaeltaa…) kuvaa
Jeesuksen matkaa kohti ristiä, ei kauppakeskusten tavarahelkuttia.
Siksi en
valinnut kuvaa, joka olisi joulunpunainen tai koristeiden peittämä. Adventin
ajan ja joulun ajatusten tulisi ohjata meitä katsomaan tuota ristiä, Jeesuksen
uhrikuolemaa. Kuva on Savonlinnan Olavinlinnan kappelista 2017, jossa olin
rippileirin kanssa vierailemassa.
Katse kohti napaa...ja sen yli
Katse tulisi
suunnata enemmänkin kohti sisäistä maailmaa lempeästi, mutta analysoiden niin,
että oppisimme luopumaan turhasta ja kiittämään siitä mitä meillä on. Kun tämä
mietinnän on tehnyt, toivo sopii, että mielemme kääntyy kohti niitä, jotka
todella tarvitsevat apuamme.
Meditaation
jälkeen tapahtuu metanoia, mielenmuutos, parannus ja sitä kautta Jumalan
rakkauden ilmeneminen maailmassa. Tätä muutosta ei tapahdu, jos ei uskaltaudu
välillä pysähtyä. Mutta pysähtyminen ei pelkästään riitä vaan on lähdettävä
siitä eteenpäin, kun on sen aika. Mietinnän tulee muuttua toiminnaksi.
Mutta miten....
Jeesus
ratkaisi aikoinaan metelin ja melun ongelman lähtemällä erämaahan
hiljaisuuteen, pois ihmisten vaikutuksen alaisuudesta. En tiedä miten
Jeesuksella kävi, mutta itselleni käy usein niin, että hakeutuessani
hiljaisuuteen, meteli päässäni vain yltyy. Kestää hyvän tovin ennen kuin pääni
sisällä pyörivien syklonien infernaalinen meteli asettuu ja voin hiljalleen
asettua kuuntelemaan Jumalan minulle tarkoittamia sanoja.
Rohkaisen
sinua hyppäämään hiljaisuuteen. Tanskalainen teologi Sören Kierkegaard puhuu
uskon hypystä, jossa tieto jätetään
sille arvolliseen asemaan mutta uskaltaudutaan hyppäämään uskon maailmaan. Usko ja tieto eivät Kierkegaardin maailmassa sodi keskenään,
kun kummallekin annetaan sille kuuluva paikka.
Rautalangasta rakkauteen
Näin Martti Luther opettaa meitä rukoilemaan Käytä aikaa noin 20 min.
tai mielesi mukaan mutta päätä aika etukäteen ja pysy siinä.
Istu mukavaan
paikkaan, jossa sinua
ei häiritä
Sytytä kynttilä, jos se tuntuu mielestäsi hyvältä
Rukoile
hetki, että
Jumala kuulisi sinua
Lue
Raamattua:
Jouluevankeliumi on Luukaan evankeliumissa kohdassa luku 2 ja jakeet 1-20.
(Luuk. 2:1-20). Löytyy googlettamalla. Lue yksi jae tai koko kohta. Joka päivä
sama teksti koko adventin ajan. Hiljenny ja mietiskele lukemaasi. Tässä
harjoituksessa lukemisen määrä ei ole merkittävä vaan tekstin äärellä olemisen
aika.
Kuuntele ja
ihmettele: Jos
huomaat, että ajatuksesi harhailevat ole ajatuksille armollinen ja totea että
nyt ei ole aika miettiä joulukinkun hankintaa tai joulukalan maustamista.
Käännä mielesi takaisin Jumalan kuunteluun, lukemiisi sanoihin.
Kiitä
rukoillen omin sanoin. (Kiitos
tästä hetkestä)
Rukoile Isä
meidän- rukous.
Siunaa
itsesi Herran
siunauksella
Isä meidän
Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.
Herran siunaus
Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua.
Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle
ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi
ja antakoon sinulle rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen.
Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle
ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi
ja antakoon sinulle rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen.
Kommentit
Lähetä kommentti