Kaste, koko elämän kestävä matka kohti Pyhää



 Kaste

Kaste on kirkkomme sakramenteista yleensä se ensimmäinen, johon jo pienenä vauvana saamme tutustua. No, tutustua ja tutustua, mutta ainakin pieni ihme, uusi elämä, saa kasteessa Jumalan siunauksen ja tulee osalliseksi kaikesta mitä Jumala on meille luvannut. Ei aina sellaista hyvää, jota itse haluaisimme, mutta ainakin Jumala on luvannut olla kanssamme elämämme jokaisena päivänä, surussa, ilossa ja ennen kaikkea arjessa.

Sakramenttina kasteessa yhdistyy Jeesuksen omat sanat ja aine, eli kasteessa vesi. Kaste, kirkkomme toinen sakramentti, perustuu Jeesuksen omiin sanoihin, jotka hän sanoo kaste- ja lähetyskäskyssä: Matteuksen evankeliumi 28:18-20 "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti" (1992 Raamattu käännös)






 Kastekynttilä

 
Kaste kynttilä sytytetään symboliksi Kristuksen valosta, jonka toivoisi loistavan jokaisen kristityn sydämessä. Näin elämässä vastaantulevat pimeät ja synkät päivät saisivat valoa Kristuksen valosta. Jeesus itse sanoo Johanneksen evankeliumissa luvussa 8:12 "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.




Tunnustuskirjat ja katekismus tiedonlähteenä
Kaste kynttilän veiressä, kuvassa pilkistää yli 600 sivuinen opus, Evankelis-luterilaisen kirkon Tunnustuskirjat. Kirja sisältää uskomme perusteet ja Martti Luther kirjoitti tuon papistolle opiksi ja hyödyksi. Kasteesta kirjassa puhutaan paljon kasteen olemuksesta, sen sakramentin luonteesta ja siitä kuinka kaste on Jumalan teko. Monesti pohdituttaa se mitä kaste oikein sitten vaikuttaa. Kasteen vaikutus on eräällä tavalla pesu puhtauteen synneistä ja Jumalan lapseksi ottaminen. Kasteessa saadaan armo. Kaste poistaa perisynnin vaikutuksen mutta ei ihmisen himoa pahaan. Kaste antaa autuuden ja pelastuksen uskovalle. Lohduttaa ja antaa voimaa elämään. Ei mitään ihan pikkujuttuja, sanoisin.

Jos haluaa lukea lyhyen oppimäärän Lutherin ajatuksia kannattaa lukea Katekismus, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinoppi, 1999. Siinä Luther opettaa perheen isiä, miten heidän tulee opettaa perhettään kristinopin perusteista. Sellainen rautalanka malli, jolla monimutkaiset asiat saadaan kuulostamaan yksinkertaisilta ja helpommin ymmärrettäviltä. 






Kastemekko

Vanha ruotsalainen kastemekko.

Puhtauden ja viattomuuden värinen. Kastettavan vaatteeksi on vakiintunut, yleensä valkoinen, kastemekko. Jo alkuseurakunnassa kastettavat riisuivat kasteen kuluessa vanhan pukunsa pois ja pukivat ylleen valkoiset vaatteet. Tällä eleellä kuvattiin kasteen sisältöä, jossa ihminen siirtyi vanhasta uuteen, pahan vallasta Kristuksen valtaan.( Wikipedia, 5.1018)





 Psalmi 139
Psalmi 139 on kokonaisuudessaan kuvausta siitä, miten Jumala meidät tuntee, on luonut ja miten kantaa meitä elämässämme eteenpäin. Mielestäni perin ärsyttävä psalmi silloin kun haluaisi olla rauhassa ja rypeä itse säälissä. Mutta psalmin mukaan olemme aina Jumalan huolenpidon alla, vaikka se ei siltä tuntuisi. Kasteen hetkellä useasti luetaan osa tästä psalmista, jossa jokainen kuulija voi omalta kohdaltaan ihmetellä Jumalan antamaa elämää ja samalla saamme kuulla ikiaikaisia sanoja uudelle ihmisen alulle, Ihmeelle.




Kummit
Kasteentodistaja eli suomennettuna kummi on tärkeä henkilö, toivottavasti, lapsen elämässä. Parhaimmillaan elämän ikäinen suhde. Kummit tehtävä on olla todistamassa kastehetkellä tapahtuneesta kasteesta ja tunnustaa lapsen puolesta uskontunnustus. 

Kummi sitoutuu vanhempien ja seurakunnan kanssa yhdessä huolehtimaan kastetun henkilön kristillisestä kasvatuksesta. (Kirkollisten toimitusten kirja, osa1 s. 20) Seurakunta rukoilee kastettujen puolesta ja useassa seurakunnassa on kastepuu tai vastaava paikka, johon jokaisen kastetun nimi ja kaste päivä merkitään seurakunnalle esirukoiltavaksi.

Kummeja tulee olla kaksi, kirkkoon jäsentä, jotka ovat käyneet rippikoulun ja ovat konfirmoituja. Vain erikoistilanteessa kirkkoherran erillisluvalla saa kastettavalla olla vain yksi kummi. Ennen vanhaan kummin velvollisuus oli huolehtia lapsesta jos vanhemmille tapahtuisi jotain. Näin oli hyvä, että kummeja oli kaksi huolehtimassa. Enää tällaista vaatimusta ei selkeästi ole.





Kotien rukouselämä
Kotien rukouskirja annetaan monessa seurakunnassa lahjaksi kastettavalle, usein siis lapselle. Vaikka kyllä kirkossamme myös aikuiskasteista onneksi tapahtuu. No, tuo kirja on kattava kokonaisuus pienuudessaan kirkkovuoden tekstejä, virsiä, lasten lauluja ja kristillistä perinnettä. Suosittelen tätä katekismuksen kanssa yhdeksi kotien peruslukemistoa. 




 Käytännöstä
Kun perheeseen syntyy pikkuinen on jo varmasti mietitty monia käytännön asioita. Onko kaste kirkossa, suosittelen, vaiko onko kaste kotona, vaik kenties isovanhemmilla? Onko kahvinkeitto äidin hommia vai saadaanko siihen apua? 

Tärkeintä kaikessa on mietti nimi ja itselle hyvä kokonaisuus. Sinällään kaste ei vaadi kuin rauhallisen hetken, kummit ja papin kastetta toimittamaan. Tai tilaisuudesta voi tehdä niin ison kuin haluaa, jokainen tavallaan. Tärkeää on ottaa yhtyttä seurakunnan virastoo ja alkaa sieltä selvittämään kenties tiloja, kirkkoa ja saatavilla olevaa pappia. Hyvä on miettiä etukäteen muutamia päiviä jotka sopisivat niin kokonaisuus alkaa hahmottua. 




 Raamattu, 1992
   

Kannattaa kiinnittää huomiota Raamatun käännöksen vuosilukuun. Vanhemmat käännökset ovat ihan hyviä lukea myös mutta helpommin Raamattuun tutustuu, kun lukee viimeisintä käännöstä.





Rukous arjessa 

Kotien rukouskirjan rukous 140s


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Marraskuu

Ehtoollisen sakramentti

Rukous